Team Lahden blogin yhteenveto

Mediaseurannan aikana uutisoinnissa nousivat esille keskeisesti etenkin lastensuojelun tilanne, resurssien puutteellisuus sekä toimenpiteet lastensuojelun tilanteen kohentamiseksi, lasten ja nuorten pahoinvointi, vapaa-ajan vietto ja nuorten alkoholin käyttö sekä koulunkäynti ja opetus. Aiheet koskivat pääsääntöisesti lasten ja nuorten asioita. Nuorten ääninä toimivat vanhemmat, isovanhemmat, opettajat, ja maamme poliittiset päättäjät. Tekstit keräsimme netistä ja lehdistä. Uutisointi lehdistössä oli valtakunnallista useimmilla aihealueilla. Huomasimme että uutisointi on pääasiassa kriittistä ja syyllistävää. Kohteet tosin vaihtuvat vanhemmista ja isovanhemmista opettajiin ja päättäjiin. Mietimme millainen kuva nuorille tulee kun opettajasta uutisoidaan kriittiseen ja negatiiviseen sävyyn? Mielestämme kriittiset mielipiteet johtuvat siitä, että kaikki tahot ovat huolissaan lasten hyvinvoinnista.

Meidän oli tarkoitus keskittyä blogin seurantaan lastensuojelun näkökulmasta. Lastensuojelun asiakkaiden ääni ei tullut esille uutisoinnissa, vaan näkökulma on ollut yhteiskunta ja työntekijälähtöistä. Tähän vaikuttanee osaltaan tietosuoja-asiat. Sen sijaan nuoria koskevissa uutisissa heidän äänensä on osittain saatu kuuluviin mm. mielipiteiden kautta. Teksteissä tuotiin näkyviin nuorten ja ammattilaisten mielipiteitä. Lisäksi kuului eri asiantuntijoiden ääni, joten tekstit olivat melko monipuolisia ja toivat julki sosiaalisen tulkintoja. Uutisointi on useimmiten erilaisiin tutkimuksiin ja asiantuntijalausuntoihin perustuvaa. Kun kyseessä ovat lapset, uutisointi on näkyvää. Vaikka median tulisi olla lahjomatonta, yleinen mielipide on kovaäänisintä. Havaintojemme mukaan mielenterveyspotilaiden ääni ei kulunut.

Keräämistämme jutuista välittyi, että lasten hyvinvointiin liittyvät asiat herättävät kriittisiä mielipiteitä ja ne kiinnostavat kaikkia tahoja. Lapsiin kohdistuvat asiat ovat koko ajan esillä, esimerkiksi päivähoitoja muut arkiset asiat. Se että lehdet ja blogit kirjoitetaan kriittiseen sävyyn johtuu yleensä siitä että toimittajillakin tai lehdillä on oma arvomaailmansa jota sitten "vahingossa" tuovat julki. Emme löytäneet montaa sellaista kirjoitusta jossa tuotiin jokin asia esille hyväntahtoisesti tai että joku on toiminut todella hyvin jossakin asiassa. Olisi hyvä että laitettaisiin kirjoitteluille netissä ja lehdissä panna ellei kirjoita asian molemmilta puolilta ja löydä jotain hyvää kummastakin mikä pitäisi myös tuoda julki. Se vasta olisi haastavaa ja tasapuolisempaa. Lastensuojelutyö on ollut kriittiikin kohteena, ja harvemmin kukaan kiittää hyvin tehdystä työstä, jota siellä tehdään valtavasta paineesta huolimatta.

Jäimme pohtimaan riippumatonta linjaa, ainakin Helsingin Sanomat ilmoittaa noudattavansa sitä. Uskoisimme että moni lehti tekee samaa. Kuitenkin tuntuu että lehdellä on joku linja, koska usein kolumneissa lukee että kirjoittaja on vapaa toimittaja. Olisimme halunneet liittää blogiin jonkun yleisönosastokirjoituksen. Niissä on kuulunut vähemmistäryhmien kuten lastensuojelun asiakkkaiden ääni. Sellaista emme internetistä löytäneet, onneksi niitä on kuitenkin painetuissa lehdissä.

Team Lahti kiittää ja kumartaa. Lähdemme kesälaitumille, keräämään voimia syksyn koitoksia varten. Rentouttavaa kesää!

ps. Hempukka oli Emilia ja muut esiintyivätkin blogissa omalla nimellään.

Palakoon tuhkaksi kokomaailma. -Nuoren puheenvuoro

Mikko Rauhala kertoo oman tarinansa joka kirjoitetaan lopulta näytelmäksi.
Kun aikoo polttaa talon, on syytä valmistautua hyvin.
Mikko Rauhala oli pakannut reppuun eväät, pukenut päälle talvivaatteet ja hankkinut litran bensiiniä. Mielessä pyöri koko ajan vain yksi ajatus: miten jatkaa elämässä eteenpäin. Tämän jälkeen. "Olin sellaisessa mielentilassa, etten tajunnut tekeväni pahaa", Rauhala muistelee. Perheenjäsenet selvisivät vammoitta, mutta talo paloi pahoin.

Mikko joutui psykiatriselle osastolle Tammisaareen. "Diagnoosina oli vakava mielenterveyden häiriö." Osastolla kului seitsemän kuukautta. Sitten tuli siirto Poriin nuorisokotiin. Uutena asukkaana Rauhala alkoi tarkkailla muita, heidän piirteitään ja miten he käyttäytyivät. Vuosia myöhemmin Rauhalan huomiot päätyivät näytelmään.

"Nuorisokodin työntekijöistä oli vain kourallinen hyvällä tavalla ammattitaitoista väkeä. Ja ne olivat yleensä niitä, joilla oli itsellään nuorisokotitausta." Rauhala vietti nuorisokodissa 3,5 vuotta. Hänen mielenterveysongelmansa hävisivät 17. ikävuoteen mennessä, ja Rauhala opiskeli datanomiksi.

Rauhala pääsi palkkatuella osallistumaan moneen näytelmäprojektiin. Hän on töissä videopelejä myyvässä liikkeessä, ja hän on mukana teatteri- ja elokuvaprojekteissa. Myös välit omaan perheeseen ovat hyvät. Rauhala näyttää olevan malliesimerkki syrjäytyneestä nuoresta, joka on saatu pelastettua. Paitsi että "syrjäytynyt" on sana, jota Rauhala inhoaa. "Sehän kertoo, että olet yksin ja kaiken ulkopuolella, eikä sieltä pääse takaisin. Ennen käytettiin sanaa ongelmanuori, joka on parempi, koska ongelmat voi aina ratkaista", Rauhala sanoo.

Juttu kokonaisuudessaan tässä Helsingin Sanomat 16.5.2013 http://www.hs.fi/ihmiset/Palakoon+tuhkaksi+koko+maailma/a1368645550048

Minut juttu herätti. Pitääkö Suomessa polttaa talo että saa apua? Uskon että nuoresta se voi tuntua juuri sille. Syrjäytynyt sanassa on paljon negatiivista. Se sulkee nuoren yhteiskunnan ulkopuolelle. Vain siksi että hän ei mahdu yhteiskunnan normien sisäpuolelle. Mikon oireet loppuivat kun hän täytti 17, silloin aivojen kehityksessä on kypsymisen ja tasaantumisen vaihe. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/vanhemmuus_ja_kasvatus/lapsen_ja_vanhemman_varhainen_vu/varhaiset_kokemukset_ja_aivojen/ Tiedä häntä oliko Mikolla kyse tälläisestä ilmiöstä, mutta näin voisi hyvinkin olla. Mielestäni on hyvä että voimme lukea tämän kaltaisia selvitymistarinoita. Näistä voi joku nuori saada voimaa ja rohkeutta selvityä asioista.

Nuorten alkoholin käyttö

Koulujen päättyminen on jälleen nostanut nuorten alkoholin käytön puheenaiheeksi lehdissä. Erityisesti huomioni kiinnittyi useammassa eri lehdessä julkaistuun Hanna Samposalon tuoreessa väitöskirjassaan tekemään tutkimukseen alkoholin haitoista nuorten itsensä kokemina. Yhtä laajaa tutkimusta suomalaisten nuorten kokemista alkoholin käytön haitoista ei ole aikaisemmin tehty.

Tutkimuksen mukaan joka kymmenes 15-16 –vuotias suomalainen nuori joi itsensä edellisellä juomakerrallaan niin kovaan humalaan, että sammui. Noin 40 prosenttia nuorista joi edellisellä kerralla niin paljon, että koki olevansa seuraavana päivänä krapulassa. Nuorilla on krapula, morkkis ja paha olo.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan nuorten juominen olisi vähentynyt 1990-luvun lopulta alkaen, mutta juominen on kuitenkin edelleen humalahakuista. Eurooppalaisen koululaistutkimuksen mukaan 11 prosenttia 15-16-vuotiaista tytöistä kertoi joutuneensa humalassa seksiin, joka kadutti seuraavana päivänä. Myös 7 prosenttia pojista katuu humalassa harrastettua seksiä. Nuoret kuvasivat alkoholin haittapuolet lähinnä materiaalisiksi, kuten esineiden ja vaatteiden rikkoontumiseksi.

Samposalo huomasi, että kun nuoret saivat itse kertoa alkoholin haittakokemuksista, vastaukset eivät juuri eroa aikuisten tuntemuksista. Tutkimuksen mukaan perheen tuki ja kontrolli suojaavat nuorta alkoholin haitoilta.

Forssan Lehti, 20.5.2013

Kysymys kuuluu jälleen: Missä on vanhempien vastuu jälkikasvustaan? Ovatko vanhemmat liian sinisilmäisiä lastensa suhteen vai eikö heillä ole aikaa tai halua kontrolloida lastensa menemisiä? Vai aiheuttaako ns. sosiaalinen paine sen, että vanhemmat ovat entistä suvaitsevaisempia lastensa alkoholin käyttöä kohtaan? Sosiaalisella paineella tarkoitan tässä sitä, että lapset saavat vanhempansa uskomaan, että kun kaikki muutkin saavat juoda ja joidenkin vanhemmat jopa itse ostavat lapselleen alkoholia eikä muidenkaan vanhemmat soittele jatkuvasti perään. Eivätkö vanhemmat uskalla asettaa lapselleen rajoja ja olla se ”ilkeä” vanhempi, onko helpompi mennä massan mukana ja toimia kuten lapsi haluaa? Kaikki tämä lisää lapsen kokemusta siitä, että alkoholin käyttäminen alaikäisenä on normaalia ja sallittavaa, minkä valitettavan usein tänä päivänä kuulee myös lasten keskusteluista eri foorumeilla. 

Mummottomat

Mummi, mummo, fammu, rakkaalla ihmisellä monta nimeä, mutta saavatko kaikki lapset isovanhemmiltaan tasapuolisesti huomiota. Tätä asiaa käsitellään suorasti Etelä-Suomen Sanomien lehtiartikkelissa 12.5.2013, s 20. Siinä tuodaan esille herättelevästi esimerkkejä tämän päivän kiireisten isovanhempien rooleista ja isovanhempien epätasapuolinen lastenlapsien kohtelu, joka korostuu näkyvämmin erityisperheiden lapsien kohtelussa.Syyt kyseiseen kohteluun voivat olla artikkelin mukaan ne, että isovanhemmat voivat kokea lasta kohtaan hoidollista avuttomuutta, pelkoa, lapsen asiaan suhtautumisen vaikeutta tai jopa häpeää. Lasta ei saateta haluta kohdata.
Artikkelissa vanhemmat olivat puuttuneet näihin epäkohtiin ja keskustelleet asiat isovanhempien kanssa avoimesti julki saman pöydän ääressä. Omien näkemysten esille tuominen on haasteellista, mutta siten voidaan avata monia solmuja. Isovanhemmat voivat saada keskustelun myötä tietoa lapsen asioista ja rohkeutta erityislapsen hoitamiseen.

Yhdyn siihen näkemykseen, että kaikista asioista pitää pystyä lapsen/lapsien edun vuoksi puhumaan. On hyvä, jos lapsella on välittävä verkosto ympärillään. Neuvolan isovanhemmille suunnatussa ohjevihkosessakin jo mainitaan, että isovanhemmilla on velvollisuus olla lapsen ja hänen vanhempiensa tukena. Isovanhemmat voivat mielestäni välittävällä olemuksellaan mahdollistaa lapselle vastavuoroisen kiintymyssuhteen, jos vain haluavat.
Toimiva, välittävä suhde, rikastuttaa lapsen elämää.

Miia

Viihteen suurkuluttajat eivät pärjää koulussa!

Liikkuva koulu tutkimusraportin mukaan noin puolet tutkimukseen osallistuneista ala- ja yläkoulun oppilaista katsoi arkisin pelkästään televisiota vähintään kaksi tuntia päivässä. Viikonloppuisin sekä television katselu että tietokoneella pelaaminen lisääntyy entisestään. LIKES-tutkimuskeskuksen tuore tutkimus antaa osviittaa siitä, että viihdemedian kulutus vaikuttaisi haitallisesti myös oppimistuloksiin. Tutkimuksen mukaan oppimissuoritukset heikentyivät, kun ruutujen ääressä vietettiin yli kolme tuntia päivässä. Tutkija, Heidi Syväojan mukaan yhteys voi johtua siitä, että television, tietokoneen tai pelikonsolin parissa vietetyt hetket syövät kotitehtäviin, lukemiseen ja nukkumiseen käytettyä aikaa. Hänen mielestään aktiivisesta ruutuajasta, kuten älyä haastavista peleistä, voi olla hyötyäkin oppimisen kannalta. – ESS 23.5.2013, Tero Malinen/STT

Nuorten pelaaminen ja sen vaikutukset koulunkäyntiin, ovat selkeästi havaittavissa koulumaailmassa. Kotitehtävät ovat usein tekemättä, kokeisiin ei ole ennätetty lukea, aamulla myöhästytään koulusta, kun tuli nukuttua pommiin, pelaamisen ”hieman” venähdettyä iltayöstä tai sitten ei tulla kouluun ollenkaan vaan jäädään kotiin pelaamaan, keskittyminen oppitunneilla on heikkoa väsymyksen ja mielessä pyörivän pelimaailman takia, joka myös puheissa korostuu. 

Lasten ja nuorten pelaaminen lisää riskiä kaikenlaiseen peliriippuvuuteen, sosiaalinen kanssakäyminen kärsii ja lisää lapsen/nuoren ns. erakoitumista omiin oloihinsa, seurustelemaan pelimaailman kanssa, mikä ei todellisuudessa voi korvata toisen ihmisen kohtaamista. Viettäessään suurimman osan vapaa-ajastaan pelien parissa lapsi/ nuori jää myös ulkopuoliseksi kaikesta muusta ympärillään tapahtuvasta.

Kysymys kuuluu: Missä on vanhempien vastuu ja välittäminen, jos lähes kaikki lapsen vapaa-aika menee pelaamiseen? Eikö hälytyskellojen pitäisi alkaa soida viimeistään silloin, kun poissaolot alkavat lisääntyä ja koulumenestys heikentyä? Vai ajattelevatko vanhemmat, että lapsi on kiltisti kotona, kun hän pelaa omassa huoneessaan? 

Kouluavustajille kenkää

Kevään aikana on tullut esille yleisen keskustelun ja lehtien kautta eri alojen työntekijöiden vähentäminen.
Etelä- Suomen Sanomissa 9.5.2013, s 3, oli Vili Uuskallion artikkeli, joka käsitteli Lahden kaupungin koulunkäyntiavustajien työpaikkojen vähentämisestä. Lahden kaupungin on säästettävä tulevan syksyn toiminnasta 600 000 € ja se tehdään pääosin kouluavustajien vähentämisellä.Artikkelissa tuli esille, että tällä hetkellä Lahden kouluissa työskentelee 208 koulunkäyntiavustajaa ja niistä vakituisia on 150. Koulunkäyntiavustajien määrä on kasvanut 2006 vuodesta lähtien ja on nyt määrältään suurin, mitä missään Suomen kaupungissa. Näin toteaa Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja, Lassi Kilponen. Hän myös mainitsee, että jatkossa avustajien määrä on ”mieluummin muutamia kuin kymmeniä”.

Mielestäni on huolestuttavaa, että oppilaidenoppimisen ja hyvinvoinnin kustannuksella tehdään säästöjä. Se missä nyt säästetään, voi aiheuttaa tulevaisuudessa lisämenoja erityispalveluiden muodossa, kuten esimerkiksi erityisopettajien, kuraattoreiden ja psykologien työtehtävien lisääntymisenä. Tuen tarpeeseen pitäisi pystyä vastaamaan silloin, kun se on ajankohtaista. Avustajien vähentäminen ei ole oppilaslähtöistä, vaan ennemminkin poissulkevaa. Miten ilman avun saamista heille taataan oppimiseen tarvittavaa tukea. Opettaja ei mitenkään pysty huomaamaan kaikkea/kaikkia opettaessaan, joten lisäsilmäpari on tarpeen. Lisäksi opettajille jää yksin ilman avustajaa suuri vastuu siitä, että kaikki yleisopetuksen opetettavat asiat on opetettava siten, ettei kukaan putoaisi ”kärryiltä”. Opetuksesta jälkeen jääminen voi mielestäni aiheuttaa oppilaiden keskittymättömyyttä ja toistensa häirintää tunneilla. Tällainen toiminta taasen on hyvin kuluttavaa ja opettajilla on vaara yliväsyä.

Vaikka avustajamäärät vähentyvät, Kilposen mukaan ”olemme silti isojen kaupunkien vertailussa ihan hyvällä tasolla”. Minulle herää kysymys, että miksi pitää verrata Lahtea Suomen muiden kaupunkien avustaja määrään? Jokainen avustajahan on hankittu oppilaslähtöisesti heidän oppimis- ja kehittymistuen tarpeeseen. On kuitenkin hyvä, että avustajien vähentämistä ei vielä tehdä erityistä tukea tarvitsevien kohdalla.

Ihmettelen, että jos nyt on yleisopetuksessa tarvetta avustajille, miten oppilaat pärjäävät ilman apua jatkossa. Opettaja ei kykene oppilasmääriltään isoissa luokissa keskittymään yksilöihin, vaan enemmän koko ryhmään. Olen sen konkreettisesti huomannut omassa koulunkäyntiavustajan työssäni.

Annetaan oppilaille mahdollisuus yksilölliseen oppimiseen!

Miia

Sosiaaliala lastensuojelun näkökulmasta mediassa.

Tervetuloa! Tämä on viiden ensimmäisen vuoden sosionomi opiskelijan blogi. Tarkoituksena on seurata miten sosiaali- ja kasvatusala näyttäytyy mediassa. Meidän tiimimme Team Lahti seuraa uutisia lastensuojelun näkökulmasta. Meidän tiimillä on kattava kokemus lastensuojelun saralta. Jääkäämme jännityksellä seuraamaan hienoja oivalluksia ja rohkeita mielipiteitä. Kannattaa liittyä lukijaksi.